3.10.2016

Olohuoneen uusi matto

Olohuoneeseemme on vihdoin hankittu jo pitkään toivelistalla ollut matto!
Alun perin mielessäni oli hankkia tilaan mustavalkoinen villamatto, mutta matkan varrella se vaihtui harmaaseen, lyhytnukkaiseen polypropeenimattoon. Lattialla touhuavan pienokaisen ja omien jalkojen alla pehmeä polypropeeni tuntui yksinkertaisesti miellyttävämmältä kuin karhea villa. Yksivärinen matto on toisaalta ajaton valinta, joten siihen ei ehkä kyllästykään niin nopeasti.
Sopivan kokoista mattoa ei löytynyt valmismatoista, joten päädyimme hommaamaan maton haluamillamme mitoilla mittatilauksena. Suurikokoiseksi mittatilausmatoksi matto oli hyvinkin kohtuuhintainen Askon -40% -alennuspäivien ansiosta. Kyseessä on siis Askon Spirit -matto.
 Maton kokoa tuli arvottua jokunen tovi. Lopulta päädyin siihen, että sen tulee olla tv-tason levyinen ja pituudeltaan ulottua koko tilan mittaiseksi. Muuten se jäisi ainakin omaan silmääni mitoiltaan häiritsevän vajaaksi. Matto on nyt siis kooltaan hulppeat 240 x 280 cm eli ihan joka viikko sitä ei kyllä lähdetä tamppaamaan :D
Vaikka tuota maton suurta kokoa hieman epäröinkin, niin lopulta olen todella tyytyväinen valintaan! Mielestäni maton mittasuhteet ovat nyt kohdillaan ja vauvankin on mukava touhuilla ja tehdä seisomaharjoituksia pehmeällä matolla.
Olohuoneeseen on tuotu nyt myös ripaus vaaleanpunaista maljakon ja sohvatyynyjen muodossa. Mielestäni tuo väri sopii hyvin harmaan kaveriksi ja tuo kivan väripilkun olohuoneen muuten neutraaliin värimaailmaan. Lisääkin tätä väriä kaipaisin tilaan, ehkä verhot vielä vaihtoon? Uutta valaisintakin olen tänne haikaillut jo pitkään, mutta vielä ei sopivaa ole tullut vastaan. Ehkäpä jo ensi vuonna! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!