4.3.2016

Ajanhallinnasta

Olen elänyt sellaisessa harhakuvitelmassa, että vauvan kanssa kotona ollessa olisi yllin kyllin aikaa touhuta kaikenlaisia omiakin juttuja. Aikaa on, mutta ei niin paljon mitä etukäteen kuvittelin ja yleensä sen saa pienissä, ennalta ennustamattomissa lapsen torkkupätkissä. Tulee tilanteita, joissa on punnittava tarkkaan mihin nuo arvokkaat ajanpätkät käyttää ja usein ihan peruskotiaskareisiin kuten ruuanlaittoon, paikkojen järjestelyyn, tiskien ja pyykkien laittamiseenhan se vaunulenkkeilyn lisäksi menee. Lähinnä muiden blogien lueskelu on näiden jälkeen sitä varsinaista omaa luksusaikaa.

 Jaksan siis ihmetellä bloggareita, joilla lapsia voi olla kotona useampikin ja siitä huolimatta blogi päivittyy päivittäin ja vielä upeilla kodin sisustuskuvilla varustettuna. Näissä kodeissa  sisustusrintamalla myös tapahtuu nopeasti; seinät vaihtavat väriä ja kalusteet paikkaansa tuosta vaan! Ehkä se on sitä multitaskingia, jota tässä vasta tuoreen äidin roolissa harjoitellaan! ;)

Muutenkin tuppaan luonteeltani olemaan aikalainen jahkailija. To do -listojen tekemisessä olen hyvä, mutta asioiden toteutus voisi olla nopeampaakin. Listat ovat joka tapauksessa osoittautuneet aika hyväksi tavaksi saada edes jotain aikaiseksi ja ehkä niitä voisin vielä enemmänkin jatkossa hyödyntää. Toisaalta asioiden vieminen alusta loppuun on yksi haasteeni. Pitäisi malttaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja siten saisi edes jotain valmiiksi sen sijaan, että on tuhat juttua levällään!

Sampo Sammalliston Viisas pääsee vähemmällä -kirjasta joskus koitin iskostaa oppeja tehokkaasta ajankäytöstä. Luin kirjaa tuolloin lähinnä työelämän ajanhallintaa ajatellen, mutta nyt kirjan oppeja voisi palautella mieleen ihan tänne kotielämäänkin. Sampo on varsinainen ajankäytön mestari ja suosittelen tutustumaan kirjaan, jos näihin asioihin apuja kaipailee.

Arvokkaat 20 minuuttia käytin nyt tähän pohdiskeluun ja vauva heräsikin jo päiväunilta eli kuvat jää nyt uupumaan tästä tekstistä :D

Palaillaan taas paremmalla ajalla ja kivaa päivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!