24.4.2015

Feta-couscous kanalla ja jogurttikastikkeella

Töistä tullessa nälkä on usein sitä luokkaa, että kärsivällisyys ei kovin monimutkaisiin ja pitkän kaavan kokkailuihin taivu. Ei tosin monesti muulloinkaan ;)
Tänään kärsimätön kotikokki kokkasi couscousia kanan ja jogurttikastikkeen kera. 
Couscous onkin todellista pikaruokaa; couscousit vaan kattilan pohjalle, kiehuvaa vettä päälle ja muhimaan kannen alle reiluksi viideksi minuutiksi.

Feta-couscous

3 dl täysjyväcouscous
3 dl vesi
reilu 100 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
n. 100g fetaa
tuoretta persiljaa pari kourallista
1 punasipuli
sitruunamehua 2-3 rkl
mustapippuria
suolaa

Couscousin oheen nopeasti paistuivat myös soijalla, hunajalla, valkosipulilla, sitruunamehulla, valkosipulilla ja mustapippurilla maustetut broilerin sisäfileet. Koko setin kruunasi vielä supersimppeli ja raikas jogurttikastike.

Jogurttikastike

n. 1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl sitruunamehua
kourallinen tuoretta persiljaa
1 valkosipulin kynsi
ripaus mustapippuria ja suolaa 


Nyt voiskin lähteä pienelle ruuansulattelukävelylenksulle.. 

Hyvät viikonloput!

20.4.2015

Askarteluinspis

Viime viikolla tuli piipahdettua pitkästä aikaa Variston Sinelli-myymälässä. 
Kaikki tuotteet olivat -20% ja muutamia kivoja korttiaskartelutarpeita sieltä mukaan lähtikin.
Uutuus vintage-kuvia ja papereita, 3d-kuvia, vähän nauhaa ja tarroja. 
Näistä saikin taas uutta inspistä kerrakseen ja tänään tuli useampikin kortti väkerrettyä toukokuun juhiin. Korteista kuvia sitten myöhemmin :)

Tämän päivän askarteluinspiraatioissa aloin myös leikkelemään vuosien varrella kertyneistä Pirkka- ja Yhteishyvä-reseptilehtisistä talteen omaan makuun houkuttelevimpia reseptejä. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi koota reseptit yhteen mappiööhön selkeään järjestykseen. Arjen ruokailuihin kaipailen  lisää vaihtelua ja ehkä uuden reseptiarkiston myötä tulisi uusia reseptejä helpommin toteutettua. Näiden lehtisten ohjeet on yleensä suht simppeleitäkin mikä osaltaan toivottavasti madaltaa kynnystä kokeiluihin.

Inspiroivia kevätpäiviä vaan sinnekin! :)

12.4.2015

Aurinkoisen kevätpäivän lähiseutumatka


Pitkään jatkunut flunssaputki on vienyt sen verran mehut, että on jäänyt blogiin kirjoittelukin viime aikoina vähän vähemmälle, mutta täällä ollaan edelleen! Eilisen ihana aurinko houkutteli ulkoilemaan pitkästä aikaa vähän pidemmän kaavan mukaan ja päädyimme pienelle lähiseutumatkalle Tuusulanrantatielle.
 Matkamme ensimmäinen kohde rantaraitilla oli Aleksis Kiven veljen torppa, joka sittemmin on tunnettu Aleksis Kiven kuolinmökkinä (k. 1872). 
 
Kyllä nämä vanhat torpat saavat vaan nykyihmisen aika mietteliääksi siitä miten maailma onkaan kovin lyhyessä ajassa muuttunut ja miten vähällä ihmiset ovatkaan aikanaan tulleet toimeen. Miten itsestäänselvyyksinä sitä kaikkia mukavuuksia pitääkään! Saimme tällä kertaa tyytyä vain kurkkimaan ikkunoista torpan sisuksiin, mutta kesäaikaan pientä maksua vastaan pääsee torppaan tutustumaan myös sisäpuolelle.

Seuraavaksi reitillemme osuva kohde olikin sitten komea Lotta Svärd Säätiön ylläpitämä Lottamuseo-rakennus. Museon lisäksi rakennuksessa toimii ympäri vuoden myös lounaskahvila ja museokauppa.
Emme tällä kertaa vierailleet itse museossa, mutta jo museokaupassakin riitti mielenkiintoista tutkittavaa kuten pula-ajan reseptivihkonen, joka muuten oli yllättävän paksu suhteessa käytössä olleisiin raaka-aineisiin! 

Matkaa eteenpäin jatkettuamme vastaan tuli yllättäen myös ihastuttava sisustus- ja lahjatavaraliike Memories Marin Putiikki.
Vaikka mitä ihanaa hypisteltävää löytyi tuolta ja muutama pikkujuttu mukaankin tarttui.
Näitä jo Habitaresta bongaamiani Kuitukuun viinipullokortteja oli pakko pari napata mukaan. Mielestäni kerrassaan hauska oivallus kaikessa yksinkertaisuudessaan :) 

 Eväspullat istahdimme nautiskelemaan laiturille Halosenniemen kupeeseen Tuusulanjärven rannalle.
Jäät oli jo lähes tipotiessään, jee!

Upean aurinkoinen päivä antoi kyllä mukavasti virtaa, josko tästä pienestä talvihorroksesta pikkuhiljaa jo heräisi. Grillikausikin innostuttiin jo korkkaamaan ja kyllä ekat grilliherkut ja uudet perunat (vaikkakin espanjalaiset) maistui vaan tosi hyvälle! Ulkoilupäivä antoi sen verran virtaa, että innostuin vielä illalla pyöräyttämään saaristolaisleipä- ja Siken sämpylätaikinankin eli nyt on sitten ainakin leipää hetkeksi kerrakseen jemmassa! :D