25.7.2014

DIY - Lahjakassit tapetista

Lainailin jo jokin aika sitten kirjastosta muutaman ihanan "kierrätystuunaus" -ideoita sisältävän kirjan.
Lomalla vihdoin selailin kirjoja oikein ajan kanssa ja muutamia toteutukseen pääseviä juttuja näistä löytyikin. Ommella surautinkin sitten toisen kirjan ohjeita mukaillen muutaman lahjakassin olohuoneen tapetin jämistä.
Nauhat ja koristelutarpeet on askarteluliikkeistä kaikki joskus hommattu. Ylemmän kuvan kassin pusukuva on servetistä, joka on jo pitkään odottanut decoupage-projekteja ja nyt vihdoin tuli yksi sellainen toteutettua. Tykkään, vaikka vähän ryppyyn tuo kuva liimatessa menikin. Ompeleetkin on vähän niin ja näin, mutta ei nyt liikaa tuijotella yksityiskohtia, eihän ;)
Lomalla tuli käytyä myös Artekin Helsingin liikkeessä, jossa ihastuin erilaisilla teksteillä varustettuihin muistivihkosiin. Päätinkin kopioida idean ja testailla jo aikoja sitten hommaamiani kirjainleimaisimia yhteen muistivihkooni. Kirjainten tuputtaminen oli muuten helpohkoa, mutta ensi kerralla pitää vaan keskittyä vähän enemmän sanojen sommitteluun ja siihen, ettei väriä pääse yli muotin.
Huhheijaa, se ois nyt sitten eka työviikko loman jälkeen takana! Melkoisen nihkeältä se kyllä rehellisesti sanottuna tuntui näillä helteillä istua päivät koneen ääressä sisätiloissa :/ Viikonloppu on onneksi taas "vähän" kivempaa ohjelmaa pullollaan, kun tänään saatiin kyläilijöitä ihan Australiasta asti ja huomenna Turusta. Tarkoitus olisi huomenna katsastaa yksi Helsingin ravintolatarjonnan uudehko tulokas, mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!

23.7.2014

Barcelona

Vihdoin sain heinäkuun ja lomamme alussa tehdyn Barcelonan matkamme kuvat koneelle järjestykseen. Lomamme oli varmaan melko tyypillinen neljän päivän loma Barcelonassa sisältäen nähtävyyksissä kiertelyä, hieman rannalla makoilua ja lukuisissa kaupungin ravintoloissa ja kahviloissa herkuttelua :)  Enpä muuten muista koska olisin noin paljon kävellyt matkalla! Metrokortinkin toki hommasimme, mutta siitäkin huolimatta askelia kertyi roimasti tätä upeaa kaupunkia ympäri ämpäri kierrellessä! Taksit ovat Espanjassa Suomeen verrattuna edullisia eli niitäkin olisi ehkä voinut enemmänkin hyödyntää...
Hotellimme Cram sijaitsi Eixamplen alueella, lähellä luksuskauppoja sisältävää Gracia-katua. Itse hotelli ja huoneemme oli todella siisti, mutta hotelli lähempänä rantaa ja vanhaa kaupunkia olisi ehkä ollut sijainnin puolesta vielä aavistuksen parempi valinta majoitukseksi. Muuta moitittavaa hotellista ei sitten olekaan! Jalkapallon mm-kisojen aikaan osuvan matkan aikana matkakumppanini arvosti erityisesti huoneen isoa taulu-tv:tä :D
 Näköalat hotellin ylimmästä kerroksesta alas, hui!
 Onneksemme emme kuitenkaan ottaneet tällä kertaa aamupalaa mukaan hotellipakettiimme; kahvilatarjonnassa riittää Barcelonassa nimittäin valinnan varaa ihan loputtomasti! Aamupalapaikoista suosikiksimme ehti muodostua hotellimme lähistöllä sijainnut Pacific Forn kahvila, josta sai edullisesti mm. todella herkullisia täytettyjä leipiä ja vastapuristettua appelsiinimehua. Luksusta!
Barcelonassa riittää myös erilaisia, koristeellisia rakennuksia ja monumentteja loputtomasti ihasteltavaksi.
Gaudin suunnittelemista rakennuksista puhumattakaan...
La Sagrada Familia.
Park Güell.
Gaudin suunnitteleman puisto Park Güellin pääsee katsastamaan mielestäni melko kattavasti ilman sisäänpääsymaksuakin, jota emme tällä kertaa maksaneet siis ollenkaan.
Puisto sijaitsee korkean kukkulan päällä ja sieltä on upeat näkymät kaupunkiin. Erikoista oli, että osittain nousu kukkulalle suoritettiin yhdellä kadun välillä sijainneilla liukuportailla :)
Upeita mosaiikkitaideteoksia nämä Gaudin suunnittelemat rakennelmat.
Puistosta poiskävellessä ohitimme mielenkiintoisen katutaiteilijan.
En kyllä vieläkään käsitä miten ihminen tuolla sisällä oikein oli käpertyneenä ja istui vielä ilmassakin :D
Paellaa piti tietenkin maistella...
ja sangriaa!
 Ramblasilla sijaitseva kauppahalli on melkoinen nähtävyys mm. runsaine kala- ja lihatiskeineen.
Thaimaan tapaan myös täältä löytyi lukuisia, herkullisia tuoremehuja ja hedelmiä edullisesti mukaan napattavaksi.
Ja mikä karkkihylly!
Kuvasta ei välttämättä hahmota, mutta karkit olivat siis suorastaan jättimäisen kokoisia! Isompaan makean nälkään :D
Suklaaseen dipattuja mansikoita ei voinut ohittaa ostamatta :p

Hieman heikosti tuli tällä kertaa kuvailtua ruoka-annoksia, mutta lukuisia pinchoksia (eli useimmiten patonkipaloja mitä erilaisimmilla täytteillä) ja tapaksiakin (mm. patatas bravas, tortilla, chorizo...) tuli toki reissussa nautittua! Pinchos-paikkana omien kokemusten perusteella suosittelisin vanhassa kaupungissa sijaitsevaa Golfo de Bizkaiaa.
Vanhan kaupungin kapeilta kujilta löytyy pieniä erikoisliikkeitä, ruokapaikkoja ja kahviloita.
Yhtenä iltana suuntasimme Montjuicin kukkulalle.
Emme kuitenkaan taittaneet matkaa noilla härveleillä vaan ihan turvallisesti ensin junalla ja loppumatka köpötellen. Singaporessa kokeiltiin tuollaisia maisemahärveleitä (en tie millä nimellä noita voisi suomeksi kutsua, ehkä maisemahissi?) ja mulle korkeenpaikankammoiselle se oli sen verran jäätävä kokemus, että nyt skipattiin nämä suosiolla :D
Kukkulan päältä oli jälleen upeat näkymät kaupunkiin ja linnake, jossa oli itse asiassa jokin yksityistilaisuus, kun me paikalle päädyimme.
Alas kukkulalta tulimme bussilla, mikä olikin hyvä ratkaisu, kun matkan varrella näkyi vielä lisääkin nähtävyyksiä mm. Olympiastadion ja kukkulan juurella sijaitseva Montjuicin taianomainen suihkulähde (Font Màgica). Harmillista oli tosin se, että suihkulähde ei ollut vierailumme aikana toiminnassa. Ilmeisesti tämä yhtenä keskeisenä nähtävyytenäkin tunnettu suihkulähdenäytös (mm. upeat värit musiikkeineen) esitetään vain viikonloppuisin.

Heinäkuuksi kelit olivat reissullemme melko suotuisat, kun lämpötilat pyörivät n. 23-25 asteessa. Turistien määrä on toki kesällä kaupungissa suuri, mutta kun sen hyvin ennakkoon jo tiedostaa, niin ei se niinkään ainakaan meitä häirinnyt. Meihin se ei siinäkään mielessä vaikuttanut, kun emme esim. suosituimpiin Gaudi-kohteisiin jonottaneet pääsylippuja lainkaan vaan tyydyimme ihastelemaan rakennuksia ulkopuolelta. Jalkapallostadion Camp Nou oli ainut kohde, jonne tutustuimme sisäpuolellekin eikä sinnekään ainakaan aamulla jonoa ollut oikeastaan yhtään.
Sen verran vielä mainittakoon, että shoppailusta nauttivalle Barceloonaan matkaajalle heinäkuun alku on matkan ajankohtana täydellinen, koska silloin alkavat kaupoissa alennusmyynnit ;)

Kaikenkaikkiaan upea, monipuolinen, jokaiselle jotakin kaupunki tämä vain on ja siksi edelleen yksi suosikeistani <3

Paneroidut turskafileet

Maanantain kauppareissulla nappasin ostoskoriin ensimmäistä kertaa elämässäni turskafileitä. Ei muuten ollut hajuakaan miten niitä pitäisi valmistaa, mutta onneksi on google ;) En normaalisti ole mikään hirmuinen paneroitujen kalojen tai lihojen ystävä, mutta siitä huolimatta päätin kokeilla turskafileitä itse paneroituina.

Panerointiohje löytyi ensikertalaiselle täältä ja alla homma kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvattuna:
Maustamisen ja erinäisten pyöräytysten jälkeen paistoin nämä pannulla voissa molemmilta puolin ja se oli siinä. Aika pikaruokaa siis!

Kastikkeeksi sekoittelin tillikermaviilikastikkeen.
Kastikkeen resepti löytyi täältä

Kastikereseptin 2 ruokalusikallista sinappia oli jopa tälle sinapinystävälle hieman liikaa eli ensi kerralla jättäisin sen osalta määrän yhteen lusikalliseen.
 Käytännössä astetta paremmista, kotitekoisista jättikalapuikoistahan tässä on kyse ;) Maultaan siis melko mieto kala on kyseessä (melko reippaalla kädellä voi mielestäni laittaa suolaa ja mustapippuria), mutta siksi sopii hyvin lapsillekin tarjottavaksi tämä fisu. Ihan mukavaa vaihtelua lohelle, jota yleisemmin tulee kaloista syötyä.

Kelien puolesta olisi kieltämättä ollut ihan mukava lomailla vielä tämäkin viikko... Monet tuskailee jo kuumuutta, mutta tälle auringonpalvojalle nää kelit kyllä kelpaa! Ainakin tarkenee aamullakin fillaroida työpaikalle ;)

20.7.2014

Britakakku

Loma vetelee viimeisiä tuntejaan ja täytyy sanoa, että nopeasti viimeiset reilut kolme viikkoa vaan sitten menivätkin. Suurin osa lomasta oltiin reissussa, mutta silti on sellainen olo, ettei liikaa tullut hötkyiltyä vaan juuri sopivasti rentouduttua ja vähän tehtyä kotihommiakin. Lomakelitkin olivat suurimmaksi osaksi hyviä eli kaikin puolin onnistunut loma on takana.

Herkkuja monenlaisia tuli tietysti nautittua lomaillessa yllin kyllin ja yksi niistä oli herkullinen britakakku. Miehen sisko pyöräytti kyseisen kakun tällä viikolla omien synttäreidensä kunniaksi tarjolle ja minä siihen tykästyneenä pari päivää myöhemmin mökkivieraille. 
Resepti täältä.
Sen verran poikkesin alkuperäisreseptistä, että mantelilastut jätin pois marengista ja koristelussa käytin mansikoiden lisäksi pensasmustikoita (miehen siskon loihtimaa kakkua mukaillen). 
 Paras mansikka-aika taitaa olla jo pian ohikin eli nautitaan tuoreesta marjasadosta vielä kun voidaan!
Yhden laatikollisen sain tällä kertaa mahdutettua pakkaseenkin. Josko kohta jostain löytäisi jo vähän mustikoitakin...

Nyt kohtapuolin yöpuulle ja valmistautumaan arkeen paluuseen. Onneksi kesä jatkuu töistä huolimatta eli oikein hyvää tulevaa helleviikkoa vaan kaikille ;)

17.7.2014

Aurinkoiset mökkiterveiset

Viimeisiä lomapäiviä viedään kauniissa mökkimaisemissa. 
Onnekkaita ollaan, kun molempien vanhemmilla on ihanat mökkipaikat, joissa on nytkin lomapäiviä päästy viettämään. Kelejä aina jännätään viimeiseen asti ja hyvin kävi tänä vuonna, kun aurinkoa riitti kesäloman molemmille mökkireissuille ♡ 
Luonnonkukat eiliseltä kävelylenkiltä.
Mitähän nuo isokelloiset, siniset mahtavat olla? Toivottavasti ei mitään rauhoitettuja sentään!
Kissankelloja muistuttavat, mutta eikös ne ole näitä pienempiä?
Asuntomessuille kovin olisi tehnyt mieli tänäkin vuonna, mutta jätettiin ne nyt meille hieman kaukaisen sijainnin vuoksi väliin. Tyydyn siis ihastelemaan unelmakoteja lehdistä ja messuilla piipahtaneiden bloggareiden kuvista. Ensi vuonna messut ovatkin onneksi ihan meidän naapurissa Vantaalla!
Mutta nyt nautitaan auringosta!

Jos vaikka pari mölkkymatsia seuraavaksi :)

Suomen kesä ♥

14.7.2014

Hortensia

Heinäkuulle osuu meidän lähipiiriin useammatkin nimpparit ja synttärit. Heinäkuun ekalla viikolla juhlittiin yhden kummitytön synttäreitä ja nyt lauantaina toisen nimppareita. Pienelle nimpparijuhlijalle väsäilin simppelin onnittelukortin.

Omat synttärit osuivat myös viime viikolle ja muun muassa näin kauniilla hortensiakimpulla mua muistettiin ♡


Mies ei saa nyt kunniaa tästä vaan armas ystäväin :)


 Ihan yksi lempparikukistani on tämä kaunokainen kyllä.


Täällä on nyt muutaman päivän ajan puunailtu ahkerasti kämppää lomailujen ohessa ja pikkuhiljaa alkaa olemaan paikat siinä kuosissa, että voidaan taas hyvillä mielin lähteä vähän reissuun! Itsellä starttasi juuri viimeinen lomaviikko ja ohjelmassa olisi ainakin mökkeilyä ja jazzeilua Porissa.

 Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että aurinkoa riittäisi vielä tällekin viikolle!