20.7.2014

Britakakku

Loma vetelee viimeisiä tuntejaan ja täytyy sanoa, että nopeasti viimeiset reilut kolme viikkoa vaan sitten menivätkin. Suurin osa lomasta oltiin reissussa, mutta silti on sellainen olo, ettei liikaa tullut hötkyiltyä vaan juuri sopivasti rentouduttua ja vähän tehtyä kotihommiakin. Lomakelitkin olivat suurimmaksi osaksi hyviä eli kaikin puolin onnistunut loma on takana.

Herkkuja monenlaisia tuli tietysti nautittua lomaillessa yllin kyllin ja yksi niistä oli herkullinen britakakku. Miehen sisko pyöräytti kyseisen kakun tällä viikolla omien synttäreidensä kunniaksi tarjolle ja minä siihen tykästyneenä pari päivää myöhemmin mökkivieraille. 
Resepti täältä.
Sen verran poikkesin alkuperäisreseptistä, että mantelilastut jätin pois marengista ja koristelussa käytin mansikoiden lisäksi pensasmustikoita (miehen siskon loihtimaa kakkua mukaillen). 
 Paras mansikka-aika taitaa olla jo pian ohikin eli nautitaan tuoreesta marjasadosta vielä kun voidaan!
Yhden laatikollisen sain tällä kertaa mahdutettua pakkaseenkin. Josko kohta jostain löytäisi jo vähän mustikoitakin...

Nyt kohtapuolin yöpuulle ja valmistautumaan arkeen paluuseen. Onneksi kesä jatkuu töistä huolimatta eli oikein hyvää tulevaa helleviikkoa vaan kaikille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!