30.8.2013

Vuohenjuustokanaa

Laitetaanpas viikonlopun alkamisen kunniaksi jakoon taas yksi suosikkiresepti! Mainiosta Liemessä-ruokablogista oon tän ohjeen joskus bongannut ja viimeksi tällä viikolla tätä taas tuli nautiskeltua. Eli hyvinkin simppeli vuohenjuustokanan resepti on kyseessä. Aika kärsimätön kokki olen, joten tällainen helppoa ja hyvää -yhdistelmä toimii kyllä aina.

Tässä alkuperäinen ohje kaikessa lyhykäisyydessään:

4 kpl kanafileitä
1 pötkö kuoretonta vuohenjuustoa (22%)
6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 kourallista silputtua basilikaa
1 rkl öljyä
pippuria
suolaa

Lämmitä uuni 220 asteeseen ja laita uunivuoka uuniin lämpenemään. Valmista tahna sekoittamalla vuohenjuusto, notkistava öljy, aurinkokuivatun tomaatin palasia ja silputtu basilika. Mausta pippurilla. Paista kanat kevyesti pannulla lähes kypsiksi, jonka jälkeen levitä tahna fileiden päälle. Paista uunin yläosassa vielä 5 minuuttia. Tarjoile vastapainoksi raikasta salaattia.

Pientä kivaa

Tänään kipaisin hakemaan Ikeasta Antifoni-lattiavalaisimen olohuoneeseen. Pimeä nurkkaus on jo  jonkin aikaa kaivannut lukulamppua, mutta kun se valinnan vaikeus... Koko ajan olin ajatellut tuohon mustaa lamppua, mutta päädyin sitten lopulta kuitenkin hopeaan. Jotenkin se tuntui olohuoneeseen ja tilan muiden valaisimien joukkoon sopivammalta vaihtoehdolta ja ihan tyytyväinen valintaan nyt sitten olenkin. Miinusta tulee nyt kyllä siitä, että hyllynreunassa luki paketin sisältävän myös varsinaisen lampun valaisimeen, mutta eipäs sitä siellä sitten ollutkaan! Hmph. No onneksi ei oo Ikea kaukana ja toisaalta nyt on hyvä syy suunnata sinne pian uudelleenkin ;)


Ikeasta löytyi myös säilytyslaatikoita eteiseen. Alunperin tähän oli suunnitelmissa hommata lipasto, mutta kun ei sopivan kokoista mistään tuntunut löytyvän, niin siihen päätyikin jo kotoota entuudestaan löytynyt hyllykkö. Oikeastaan aikas passeli se siihen sitten olikin.


Alla olevat purnukkaiset tarttui mukaan Kodin ykkösestä. Pitäähän sitä nyt topseille ja näkkäreillekin olla omat paikkansa!



Mutta jestas miten tuo aika taas rientää.. Nyt eikun kipin kapin nukkumaan, että jaksaa taas nousta ajoissa työmaalle huomenna! Yks tiukka päivä vielä edessä ja sit oiskin taas viikonloppu ja vapaata, jee! Öitä ja leppoisat viikonloput itse kullekin!

27.8.2013

Sohvapöytä

Aika vähän tuli laitettua huonekaluja vaihtoon nykyiseen, ensimmäiseen omaan asuntoon muutettaessa. Toisaalta vasta viime muutossa kolmisen vuotta sitten vaihtoon meni jo vanha sohva, ruokailuryhmä ja sänky. Sen sijaan sohvapöytä, elämäni ensimmäinen sellainen, on kulkenut matkassa mukana jo kuudessa eri asunnossa. Pöydässä ei sinällään ole mitään vikaa, nyt vain jotenkin kaivattaisiin tilalle jotain sirompaa ja modernimpaa. Jahka vanhalle pöydälle löydetään uusi koti, niin sitten tilalle tulee varmaan jotain tämän tyylistä:


Hieman pienehköjä nämä ovat kooltaan, mutta katsotaan nyt josko jotain vastaavaa löytyis vähän isompanakin. Kovasti nyt tuollainen tarjotintyyppinen, sirojalkainen malli houkuttaisi.

Alla oleva kuva jotenkin miellyttää kokonaisuudessaan tunnelmallaan.


Näin tänne kirjattuna kuulostaa kuin olisi kovin helpostakin ostopäätöksestä kyse, mutta itseni tuntien tätäkin hankintaa pähkäillään vielä pitkään ja hartaasti! :D

Kuvat bongattu osoitteista: www.stockmann.fi, vepsalainen.fi, ofisea.fi, room21.fi.

25.8.2013

Vielä on kesää jäljellä...

Viikonloppu vierähti leppoisasti mökkeilyn merkeissä. Mukavan aurinkoiset kelit olikin ulkona oleiluun ja ihanan sinisen taivaan kuvailuun...
Sieniä ja puolukoitakin löytyi, tosin vain kouralliset molempia. Kuuleman mukaan mökkialueen lähimetsistä ei kokeneemmatkaan sienestäjät olleet kummoisia löytöjä tänä viikonloppuna tehneet. Hirvikärpäsiä sen sijaan oli metsissä havaittu sitäkin enemmän eli parempi oli tyytyä tällä kertaa vain aivan mökin liepeiltä löytyviin antimiin. Puolukoista suurin osa oli vielä aavistuksen raakoja, mutta valikoiden poimien sai niistäkin riittävän määrän piirakkatarpeita varten kasaan.
 Poiminnan makuun päästyä piti sitten vielä noukkia ihan käpyjäkin kodin koristukseksi mukaan!
Nyt saavat olla maljakossa ihan tuollaisenaan, mutta joulun lähestyessä nuo voisi vaikka spreijata vielä valkoiseksikin. Mutta joo, ei vielä sentään joulujuttuja! Nautitaan nyt ensin täysillä näistä aurinkoisista loppukesän päivistä!

23.8.2013

Muumurua ja muuta

Eilen oli ohjelmassa niin sanotun askarteluhuoneen sisustamista. Työhuone olisi muuten varmaan aikuisempi nimitys tuolle huoneelle, mutta kun siellä tosiaan lähinnä askarrellaan eikä todellakaan tehdä töitä, niin askarteluhuoneen nimellä mennään! Keskiviikon kaupunkireissulta löydetty juliste piti tosiaan heti saada kehyksiin ja seinälle ja kaveriksi taululle löytyi ihan kotikätköistä viime kesän Kööpenhaminan reissulta mukaan tarttuneet veikeät korttikaverukset. Juliste on suomalaisen Muumurun ja nuo kortit Ingela nimisen taiteilijan luomuksia. Tigeristä löytyi hauskat kirjainmagneetit Ikean magneettitauluun, johon haluaisin lisäksi vielä ainakin muutaman Therese Sennerholtin kortin osuvine lausahduksineen koristukseksi... Mutta näin pitkälle päästiin eilen! Kokonaisuudesta laitan ehkä myöhemmin erikseen kuvan, kun vaan saan muiltakin osin tuon huoneen sisustettua mieleiseksi!


 Eikun mukavaa viikonloppua kaikille! 

21.8.2013

Kokomo

Ruokapäivitysten sarja senkun jatkuu... Tänään tuli meinaan käytyä Helsingissä ja alkuviikon kevyt keittolinja on jo historiaa :D Kokomo Tikibar & Room nimiseen ravintolaan päädyttiin ekaa kertaa aterioimaan ja hauskan erilainen ruokapaikka (myös coctail bar ja clubi) olikin havaijilaisine sisustuksineen. Eikä ruuassakaan ollut kyllä moittimista; Portobello road burger ja Kahuna pork burger setit tuli testattua ja hyväksi havaittua. Viikon bataatti-teema jatkui tällä kertaa bataattiranskalaisten muodossa ja tosi herkullisen rapsakoita oli nekin. Palvelukin pelasi eli tuonne tulee kyllä varmasti mentyä uudelleenkin :)

Alla vielä linkki ravintolan sivuille, jossa kuviakin paikasta. Omat kännykkäkuvat jäi nyt tuolta niin hämäriksi, että ne pitää nyt jättää tällä kertaa julkaisematta..

20.8.2013

Bataatti-porkkanakeitto

Tää viikko aloitettiin kevyesti keittoruualla; chilillä säväytetyllä bataatti-porkkanakeitolla. Valion resepteistä oon tän ohjeen joskus bongannut ja ihan suosikkireseptien listalle tuli jäädäkseen. Suosittelen lämpimästi! Ja reilulla kolmella ruokalusikallisella chilikastiketta, jos on vähänkin tulisemman ruuan ystävä ;)

Ja resepti löytyy siis täältä: http://www.valio.fi/reseptit/bataattikeitto-2/

19.8.2013

Italian tuliaisia ja kuvankäsittelyä

Saatiin ihania ruokatuliaisia Italiasta, kiitos vaan vielä tuojalle ;) Päädyin niitä kuvattuani hieman leikkimään kuvankäsittelyohjelman kanssa. Aika vähän on tullut loppujen lopuksi käytettyä kuvankäsittelyohjelmia, lähinnä vain kuvien rajaamiseen tai kirkkauden säätämiseen. Viime syksynä kävin aikuisopistossa lyhyen peruskurssin järjestelmäkameran käytöstä ja siellä yhdellä kerralla keskityimme nimenomaan kuvankäsittelyn saloihin. Oikeastaan päällimmäisenä mieleen jäi opettajan toteama siitä, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ottaa saati käsitellä kuvia, kun kaikki riippuu niin siitä mitä kuvalla halutaan sanoa. Halutaanko, että esim. ihmisen mittasuhteet ja ihonvärit ovat juuri "oikeat" vai halutaanko ehkä tahallaan vääristää tai ylikorostaa tiettyjä ominaisuuksia jne. Eli loppujen lopuksi vain taivas on rajana, joten siitä vaan revittelemään kuvien käsittelynkin kanssa :D

Itse olen nyt muutaman käyttökerran jälkeen tykästynyt tuohon PicMonkey-ohjelmaan. On todella helppokäyttöinen ja riittävä ainakin vielä näin aloittelijan käyttöön. Näihin kuviin sopi mielestäni hieman vanhahtava tunnelma, joten valitsin PicMonkeyn teemoista tähän teeman School ja siitä efektiksi Yearbookin. Sen jälkeen lisäsin vielä vähän utuista efektiä Duskista, vähän kirkkautta Exposuresta ja lopuksi tekstin ja siinäpä se!


Lopputuloksesta voi sitten olla montaa mieltä, mutta itsellekin tämä on nyt vielä niin harjoittelua, että en nyt siitä niin paineita jaksa ottaa ;) Lähinnä tarkoituksenani oli tällä rohkaista muitakin aloittelijoita ja kuvankäsittelystä kiinnostuneita rohkeasti kokeilemaan kuvankäsittelyä, kun on loppujen lopuksi vielä aika hauskaakin puuhaa! :)

18.8.2013

Olkkarin verhot

Ensimmäisessä omassa asunnossa elelyä on nyt takana aika tarkalleen puolisen vuotta. Vielä on kuitenkin monta projektia asunnon sisustamisessa vaiheessa! Muun muassa muutossa olohuoneen verhoiksi valikoituivat edellisestä asunnosta vain verhot, jotka siihen nyt sattuivat olemaan sopivan mittaiset. Nyt vihdoin ja viimein sain tartuttua tuumasta toimeen ja lyhennettyä verhot, jotka alunperinkin olohuoneeseen halusin. Alla kuvat verhoprojektista olkkarimme toisesta nurkkauksesta eli ensin tilanne ilman verhoa, "väliaikaisverholla" ja nyt vaihtamallani verholla.


Jo edellisessä asunnossamme olohuoneessa hetken palvelleet verhot ovat suomalaisen Emma Hagmanin suunnittelemat Kajsamia verhot Ikeasta. Mielestäni nämä ovat erikoisuudessaan aika veikeät :) Lyhensin nämä ihan käsin ommellen, vaikka näin jälkiviisaana helpommalla olisi päässyt silitysnauhaa käyttämällä. Ainakin Ikeasta tuota silitysnauhaa saa edullisesti: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50078746/. Seuraavalla kerralla sillä sitten!

17.8.2013

Tervetuloa!

Aktiivisesti muiden blogeja seuranneena ja ihastelleena heräsi kiinnostus kokeilla blogeilua itsekin. Pidän kovasti valokuvaamisesta ja kaikesta sisustamiseen liittyvästä, joten oma blogi tuntui näiden asioiden harrastamiseen luonnolliselta vaihtoehdolta. Myös muut intohimoni kuten matkailu ja hyvä ruoka tulevat mitä todennäköisemmin näkymään jossain muodossa tämän blogin aiheissa. Haaveeni on, että blogini voisi antaa inspiraatioita ja ideoita muille samanhenkisille, aivan kuten olen itse niin monista mahtavista blogeista saanut!

Blogin nimen keksiminen oli kyllä itselle se haastavin juttu tässä; kaikki nimet tuntuivat jo olevan käytössä! No yksinkertaisesti ja arvatenkin nimi perustuu vain ja ainoastaan suosikkiväriini sisustamisessa. Valkoiseen ei vaan tunnu sitten kyllästyvän ollenkaan, kun sitä aina uudelleen ja uudelleen vaan haluaa lisää! Sen tuoma valoisuus, avaruuden tunne ja puhtaus miellyttävät omaa silmää. Ja periskandinaaviseen (tai ainakin suomalaiseen) tyyliin sen seurassa sisustuksessa suosin pääasiassa harmaata ja mustaa, mutta muitakin värejä jossain määrin tekstiileissä myös.

Mutta mutta, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten ajattelin ensimmäiseen postaukseen liittää pienen tekemäni kuvakollaasin sisustusesineistä ja kuoseista, jotka kukin omalla tavallaan silmääni kovasti tällä hetkellä miellyttävät! Hope you enjoy too!


Kuvat: www.acapulcochair.fi, www.fermliving.com, www.hm.com, www.ikea.com, www.iittala.fi, www.kodin1.com, www.marimekko.fi, www.stockmann.fi